Varsinais-Suomen Elokuvakeskus ry (VSEK) on vuonna 1984 perustettu elävän kuvan kulttuuria, tutkimista ja harrastamista edistävä yhdistys.

VSEK järjestää Varsinais-Suomen alueella elokuvaesityksiä ja -tapahtumia, harjoittaa elokuva-alan neuvontaa, auttaa elokuvan parissa työkseen tai harrastusmielessä toimivia tahoja, vuokraa ja lainaa kalustoa elokuvanäytösten järjestämiseen, järjestää mediakasvatusta sekä pitää kaikille avointa kirjastoa ja arkistoa. VSEK:n alaisuudessa on toiminut vuodesta 1994 lähtien Elokuvakerhopalvelu, joka avustaa kotimaisia elokuvakerhoja ja välittää heille elokuvia.

Läpi vuoden VSEK järjestää elokuvanäytöksiä yhteistyössä lukuisien eri tahojen kanssa sekä toimii Logomon (Junakatu 9, 20100 Turku) Kino-salin operaattorina. VSEK toimii myös Lähikuva-lehden julkaisijana.

Suomalaisen elokuvan festivaali

VSEK on järjestänyt Suomalaisen elokuvan festivaalia Turussa vuodesta 1992 lähtien. Tähtien ja tunnettujen klassikkojen ohella festivaalin tavoitteena on ollut tuoda näytille myös erikoisempaa kotimaista elokuvaa, pientuotantoja ja riippumattomien tekijöiden elokuvia suurten studiofilmien rinnalla.

VSEK tukee audiovisuaalista toimintaa

Elokuvanäytöksen järjestäminen

Tarvitsetko apua elokuvanäytöksen järjestämiseen? Varsinais-Suomen Elokuvakeskus vuokraa kalustoa, ja neuvoo näytösten käytännön järjestelyissä sekä elokuvien oikeuksien hankkimisessa.

Mediakasvatus

Varsinais-Suomen Elokuvakeskus järjestää Turussa koululaisnäytöksiä ja mediakasvatusta sekä tuottaa Varsinais-Suomessa alueellisia mediakasvatushankkeita.

Elokuvakerhopalvelu

Elokuvakerhopalvelu välittää koko Suomen elokuvakerhoille elokuvia, kouluttaa elokuvakerhoja, informoi kerhoja elokuvista, auttaa kerhoja ongelmatilanteissa sekä neuvoo elokuvakerhon perustamiseen liittyvissä asioissa.

Varsinais-Suomen elokuvakeskus
Varsinais-Suomen elokuvakeskus1 week ago
Avoin kirje päättäjille: Elinvoimaisen ja moniäänisen elokuvafestivaalikentän toiminta turvattava pitkäjänteisesti

Suomen elokuva- ja av-ala kriisissä

Suomen elokuva- ja av-ala on tällä hetkellä vakavassa kriisissä. Nyt kaavaillut julkisen rahoituksen leikkaukset ovat toteutuessaan kohtalokkaita koko elokuvataiteen kentälle ja Suomen tulevaisuuden menestykselle. Ilman pitkäjänteistä ja vakaata perusrahoitusta ei alaa voida ylläpitää, kasvattaa ja kehittää täyteen potentiaaliinsa. Nykyinen kansainvälinen ja kotimainen elokuva- ja av-alan menestys on pitkäjänteisen työn tulosta. Elokuva- ja av-ala työllistää hyvin, tavoittaa laajoja, monimuotoisia yleisöjä, ja sillä on kansainvälistä kasvupotentiaalia. Hallituksen ratkaisu leikata alan rahoitusta heikentää merkittävästi Suomen tulevaisuutta. Leikkaukset kulttuurista eivät tue hallituksen kulttuuripoliittisia tavoitteita. Tällä hetkellä Suomessa on meneillään luova tuho, jota me allekirjoittaneet toimijat emme voi hyväksyä. (teksti jatkuu kommentissa)
Varsinais-Suomen elokuvakeskus
Varsinais-Suomen elokuvakeskus4 weeks ago
Asiastahan on tiedotettu jo jokin aika sitten, mutta tässä vielä tieto Suomen elokuvasäätiön lopullisesta tukipäätöksestä, toisin sanoen massia tulossa Taiteen talon Kino Kiltaan! Rahalla Kiltaan ostetaan mm. digiprojektori, kangas, äänentoistolaitteet ja elokuvateatteripenkit. Kiltaan on tulossa myös kaksi 35 mm filmiprojektoria, mutta ne löytyvät omasta takaa.
Varsinais-Suomen elokuvakeskus
Varsinais-Suomen elokuvakeskus1 month ago
Suomalaisen elokuvan festivaalin ohjelmisto on julkaistu, ja liput ovat jo myynnissä!
Varsinais-Suomen elokuvakeskus
Varsinais-Suomen elokuvakeskus2 months ago
Ilouutinen kaikille laatuelokuvan ystäville! Kino Killan avaamisesta lisätietoa myöhemmin, mutta näillä näkymin syksyn alussa avataan.
Varsinais-Suomen elokuvakeskus
Varsinais-Suomen elokuvakeskus4 months ago
Varsinais-Suomen elokuvakeskus julkaisi netissä ilmaiseksi luettavan ja ladattavan opaskirjasen elokuvakerhojen perustamiseen ja pyörittämiseen. Opas ilmestyy ensi vuonna myös painettuna. Linkki kommentissa.
Varsinais-Suomen elokuvakeskus
Varsinais-Suomen elokuvakeskus5 months ago
Varsinais-Suomen elokuvakeskus ry tuo Kino Dianan valkokankaalle kolme Turussa liian vähälle huomiolle jäänyttä laatuelokuvaa, joista viimeisenä:

22.11. klo 18.00 Todd Field: TÁR. K12, 157 min. Liput 12 €

Käsikirjoittaja-tuottaja-ohjaaja Todd Fieldin elokuvassa Tár Cate Blanchett on Lydia Tár, suuren saksalaisen sinfoniaorkesterin uraauurtava kapellimestari. Uransa huipulla oleva Tár valmistautuu sekä kirjan julkaisuun että hartaasti odotettuun Mahlerin 5. sinfonian live-esitykseen. Muutamien viikkojen kuluessa hänen elämänsä alkaa hajota liitoksistaan äärimmäisen modernilla tavalla. Näin syntyy riipaiseva tutkielma vallasta, vallan vaikutuksista ja pysyvyydestä nyky-yhteiskunnassa. Elokuva oli kuuden Oscarin ehdokas mm. paras elokuva ja naispääosa. Cate Blanchettin roolisuoritus onkin todella huikea.

Lisäksi Tár pääsi mm. kolmen parhaan joukkoon kansainvälisen elokuvakriitikkoliiton, FIPRESCIn, äänestyksessä vuoden parhaasta elokuvasta. Muut kärkikolmikkoon päässeet olivat The Banshees of Inisherin ja Kuolleet lehdet.

Kino Dianassa on anniskeluoikeudet, joten kaikki siellä esitettävät elokuvat ovat K18! Liput: